Meistä

Betoniperhe

Kotimainen perheyritys

Betoniperhe on syntynyt yrittäjäpariskunnan halusta tehdä jotain omannäköistä ja omalla, erilaisella tavalla. Yritystoiminta on aloitettu 2014. Perheyritys perustettiin 2016, jolloin toiminta keskittyi remontointiin ja kuluttajakauppaan sekä betonipumppukuljettajien lomatuurauksiin. 2017 toiminta keskittyi vahvemmin valmisbetonimaailmaan ensin vuokratyövoimaa tarjoamalla ja pian jo hankkimalla omaa betoniautokalustoa.

Pikkuhiljaa toiminta on laajentunut betonin parissa monialaiseksi ja Betoniperhe on kasvanut yhteistyökumppaniverkoston laajentuessa ja asiakkaiden eri toimeksiantoja täyttämällä. 2017 perustettu tytäryhtiö BetoniControl Oy sulautettiin emoyhtiöön 2021 ja fuusiolla vahvistettiin markkina-asemaa ja tiivistettiin osaamista. 2024 perustettiin tytäryhtiö Ruotsiin ja toiminta laajeni kertarysäyksellä.

Betoniperheeseen kuuluu alan konkareita, mutta pääasiassa henkilöstö on koulutettu yrityksen sisällä.
Yrittäjäpariskunnan yhteinen näkemys on pyörittää ja hoitaa yritystä kuten omaa perhettä. Perinteisesti joulu ja juhannus vietetään suvun parissa, mutta Betoniperheenä kokoonnutaan pikkujouluihin ja kesäpäiville kisailemaan betoniolympialaisissa.

Betoniperhe on kasvanut luonnollisesti ja rauhalliseen tahtiin kiirehtimättä. Tarkoituksellisesti on jätetty aikaa myös omalle kehittymiselle, prosessien kehittämiselle ja uusille innovaatioille. Panostamme henkilökunnan koulutukseen ja työhyvinvointiin kuten lapsiimme, yrittäjät toteavat. Haluamme kasvattaa perheitämme kotona ja töissä samalla mentaliteetilla: luottaen, kannustaen ja arvostaen.

Yrityksen arvot

Luovuus

Välittäminen

Yhdessä tekeminen

Ota meihin yhteyttä!

Tilaa Betoniperheen uutiskirje ja pysyt betonialan aallonharjalla!

Voit liittyä postituslistallemme tästä